Vapaudenkatu 85 A23

Hullua. Ihan hullua, yhtäkkiä mulla on asunto. Meillä on asunto. Ja vielä hieno, iso ja melko halpakin! Mitä kummaa, tajuan sen varmaan vasta parin viikon päästä tai viimeistään sitten, kun istun tyhjän asunnon lattialla avaimet kädessä ja haaveilen mitä laitan minnekin. Huh huh! Kerrassaan. Nimet paperiin, nykyiset asukkaat heinäkuussa ulos ja se on siinä. Apua. Oon ihan järjettömän innoissani! Saan vihdoin oman ison ikkunan ja ison ikkunalaudan jolla voin haaveilla ja juoda teetä! Kovin olen onnellinen.

Sinä olet minä

En tiedä oonko tulossa vanhaksi vai suostunko vaan viimein myöntämään, että rennot kotona lössöily- ja nössöilyperjantait on aivan okei. 20 pellillisen jälkeen minipizzoja - joista kaikkien yllätykseksi en syönyt yhtäkään -, Jenni Vartiaisen tuotannon ja syvällisten lyriikoiden merkitys -keskustelun jälkeen äitin kanssa oon varsin tyytyväinen mun tylsään perjantaihin. Koska mun mittapuulla se ei ollut tylsä ollenkaan. Kreisibailaus ei oo mun juttu vaikka aika monen muun se tuntuu olevan. Ois siistiä olla kreisibailaajakin joskus. Ehkä mä löydän näiden väliltä jonkun hyvän tasapainon, kreisibailaan lauantai-iltaisin ja muuten lössöilen ja nössöilen joko kotona tai muiden nurkissa. Muiden nurkissa lössöily se vaan on maailman mukavinta hommaa.
Mun piti mennä tänään ajoissa nukkumaan. Musiikinkuuntelu vaan kummasti aina venähtää ja sitten tuun tänne loruilemaan.. ja löysin taas liian monta kuvaa, joista haluaisin tehdä bannerin tänne. Vihaan muuten sitä tunnetta, kun menee yksin nukkumaan liian myöhään sen jälkeen, kun on tylsistyttänyt itsensä nukahtamispisteeseen. Kuten tietokoneella turhaan roikkuminen aamuun asti ja siinäpähän sitten kömpii tyhjään huoneeseen kylmään sänkyyn kaikessa tylsyydessään. Haikea olo on mulla. Kovin on.

Huomenna on mun vapaapäivä pizzojen leipomisesta ja lähden Tarun kanssa pyörimään toivottavasti ei kovin sateiseen Jyväskylään. Taru on ihana ja Jyväskylä on ihana ja ihanaa olla ihanan Tarun kanssa ihanassa Jyväskylässä. Ihana Jyväskylä houkuttelee asukkaakseen sunnuntaina, kun käydään ihanan Juskan kanssa kahdessa asuntonäytössä. Vapaudenkadulla saattaa olla jotain hienoa ja upeaa ja etulyöntiasema.

Sinä olet minä enemmän kuin kukaan. Kun sä lähdet maailmasta, tulen silloin mukaan.
Sinutta oon tyhjyys. Sinutta oon vaan lintu siivetön tai kala kuivan maan.
Olet mulle autuus ainutlaatuisin. Vierelläsi kuljen minne menetkin.
Sinä olet minä.

Vielä vaan, tuutin täydeltä

Aleks Talve

Tehkää mitä vittu tykkäätte

Akikin kävi laulamassa. (Suosittelen katsomaan tän ihan suoraan youtubesta niin näkyy koko meininki, tää video on liian iso tänne apuva)

Meen aina ihan sekasin, kun mietin tätä. Aina, iho koko loppupäivän kananlihalla ton herkistelyn jälkeen.

Endstand, Endstand, Endstand.

Kyllä mä tästä vielä yli pääsen ja postaan muutakin kun "Endstand on vitun paras". Mut se kyllä on.

I promise not to stay quiet

Mikään keikka ei voita eilistä. Ei mikään, ihan uskomaton. Lauantaina Riina ja Temsu tuli meille yhden maissa ja päästiin jopa kerrankin ihan aikataulussa lähtemään liikkeelle. Kahden aikaan odoteltiinkin sit jo Juskaa Joutsassa ja ennen kolmea oltiin taas tien päällä. Helsingissä lyöttäydyttiin yhteen Annen, Reetan, Tuukan, Vesan ja Pepin kanssa ja suunnattiin kultaisia muistoja täynnä olevaan Omenahotelliin, jossa kaljatölkit aukes aika nopeasti kun oli kamat saatu ovesta sisään. Mun linja tosin oli, että en missaa Endvitunstandia sen takia, että hotellissa dokaaminen nyt vaan on aika kivaa. Kasin maissa lähdettiin kävelemään Nosturia kohti, bongattiin Viva Clarityn paita ja Aki oli iloinen, syötiin paskat ranskalaiset Sibyllassa ja sisälle loppuunmyytyyn Nosturiin, jossa Mirko oli käsi ojossa kauppaamassa Foreseenin kassuja..

Wasted alotti illan ja soitti ihan siistin keikan ja Rönkön Villekin on aika komea tapaus. Wastedin jälkeen kerkes vähän seurustella ihmisten kanssa, nähdä muun muassa Simoa ja olla Jesperin kiusattavana. En oo koskaan ollut mikään kova Manifesto Jukeboxin ystävä, enkä oo sitä vieläkään lauantain keikan jälkeen. Se kuitenkin soitti tokana, vähän siinä ehti jo väsyä kun ne soitti ties kuinka kauan eikä edes tajunnut milloin biisi vaihtu mut oli se omalla tavallaan ihan viihdyttävä keikka, ei mikään täysin surkea. Manifesto Jukeboxin jälkeen oli maailman vaikein pysyä paikallaan, kun se hetki, jota oli 2 vuotta odottanut oli ihan käsillä. Eturiviinhän sitä oli puskettava, kun ei mulla ollut mitään mahiksia nähdä yhtään mitään loppuunmyydyssä Nosturissa sieltä ihmispaljouden keskeltä. Sit aukes verhot. Ja se oli menoa. Ihmiset daivas kun hullut, kiipes lavalle laulamaan mukana, Endstand soitti just ne biisit, jotka halusin kaikista eniten kuulla.. se oli niitä hetkiä, kun ei haluais olla missään muualla ja olo on maailman onnellisin. Mäkin hikoilin itseni kuoleman partaalle, muttei sillä ollut mitään väliä, koska olisin kuollut aika helvetin onnellisena. Jo parin ekan biisin jälkeen jätin eturivin paikkani ja lähdin ihmisten sekaan riehumaan pääni irti mut palasin aina aitiopaikalleni takas katsomaan, kun Janne huutaa keuhkonsa irti ja silti katsoo silmiin ja hymyilee. Tuntuu kauheelta raiskaukselta edes yrittää kirjoittaa siitä fiiliksestä, mikä oli Endstandin aikana, ei mitään sen kaltasta oo ennen ollut eikä välttämättä tuu enää koskaan olemaankaan. Sekin kertoo aika paljon, että muutaman ekan biisin jälkeen Samuli sai aivotärähdyksen ja kuskattiin Meilahden sairaalaan ja Riina hukkas toisen kenkänsä ja sille tielle se sitten jäi. Keikan loppupuolella Janne sano, että mitään encorea ei tuu, tää on tässä. Vika biisi oli paras mahdollinen lopetusbiisi, Negative Approachin Can't Tell No One, jolloin muun muassa Aki nous lavalle laulamaan. Endstand kiitti ja kumarsi, Janne laskeutui alas lavalta yleisöön ja kaiuttimista lähti soimaan se herkkä pianofiilistely Someone Is Watching Youn lopusta. Janne purskahti itkuun, munkin silmät kostui, osa itki vuolaasti ja koko Nosturi tuli halaamaan Jannea. Vittu se oli parasta. Kuuntelen tätä pianoherkistelyä just nyt ja silmät meinaa vaan kostua uudestaan. Ihan järjetöntä, miten voi yks bändi vaikuttaa näin paljon. Turhaan mä alan sitä tässä selittämään, se pitää itse kokea ja olla läsnä ja ennen kaikkea tajuta, mistä koko touhussa on pohjimmiltaan kyse. Jokainen ottakoon siitä itse selvää. Kaiken sen itkun ja tunteilun jälkeen alko soimaan tämä, jotta kukaan ei lähtis kotiin itkien vaan iloisin mielin. Mä lähdin takaisin hotelliin hikisenä, haisevana, naama levinneenä ja onnellisena. Ihan käsittämättömän onnellisena.

Että mä sitten rakastan punkkia.

Keep screaming, keep screaming, never fall into silence.

Run like hell

Minä rakastan sinua. Lauantaina taas.

Don't you be wastin' all your money on syrup and honey because I'm sweet enough

Tyttömusafiilistelyt (ja tatskakuumotukset). Oon alkanut miettimään, onko okei että vietän vapaa-aikani unelmoiden ja haaveillen jostain, mitä en välttämättä edes halua saavuttaa? Mutta voi kuinka usein mietinkään miten siistiä ois kohdata niitä asioita. Oon vaan niin ääliö, että en tartu useinkaan tilaisuuteen ja jos tartun, se on väärä tai mitätön. Unelmointi ok, tilaisuuteen tarttuminen under maintenance. Parhaat unelmointitunnelmanvirittäjät: tyttömusa, naisartistit, Greyn Anatomia, kesä, sade, ukkonen, leikekirja. Mulla on ikävä mun leikekirjaa ja kaikkea sitä näpertämistä sen kanssa. En puhu kenellekään joten on varsin ymmärrettävää, että ikävöin mun juttukaveria.

Juska pääsee kohta töistä ja meen avautumaan mun unelmoinnista sille. Yleensä se nauraa vaan, semmosta hyväntahtoista voi-kun-olet-hupsu -naurua, mä virnistän, se hymyilee, mä hymyilen ja peitän kasvoni kuten tavallista, se halaa mua, mä halaan takaisin, se sanoo, että oon söpö ja mä vastaan "ite oot".

Onneks mun ei tarvitse unelmoida enää Endstandista. Tänään räjähtää.

Jes jes jes!

Saan perjantaina palkan! Aika siisti homma, vaikkei sitä rahaa nyt ihan kauheasti tulekaan. Jotain kuitenkin ja kesäkuussa lisää töitä ja toivottavasti heinäkuussakin. Päähän tänne meinaa tosin välillä hajota, kun oon päivät itekseni tekemättä mitään. Sosiaalinen elämä tässä lievästi kärsii. Ens viikon tai ainakin sitä seuraavan oon kotona hulinoimassa äitin kanssa ylioppilasjuhlahumussa aka pesen ikkunoita, saunan, kuuraan lattioita, imuroin, pyyhin pölyjä, kitken kukkapenkkejä.. kuulostaa aika tutulta, eihän tässä yllämainittuja toimintoja olekaan harjoitettu kuin joka päivä töissä. Eli musta on avuksi myös kotona, success.

Kaikki ylläoleva jorina oli vaan jorinaa johon ei tarvi keskittyä ja seuraavaa tulee olemaan jorinaa, joka ei varmaan kiinnosta ketään mutta tällä viikolla Endstand kahteen kertaan. Mikä oliskaan siistimpää, kuin nähdä ne mokomat kotikentällä ja sit vielä Helsingissä? Jaksoin mennä tänään seiskaks töihin ihan vaan sillä, että eka ajatus herättyäni oli keskiviikkoilta eikä sen ajatuksen jälkeen nyt vaan voi enää nukkua. Jos jatkan tätä rataa, niin en nukahda tänä iltanakaan. Voi lääh puuh jes! Tätä oon oottanut!

Ja nää kesähelteet toimii, oon jopa ruskettunut! Ja käynyt Juskan kanssa jätskillä, täältä löytyy hei jäätelökoju (to the rescue)! Nyt meen suihkuun, hikoon auringossa itteni yhtä pahan hajuiseksi kuin nyt oon ja meen varmaan taas suihkuun. Jos joku haluaa tulla Joutsaan käymään niin voisko samalla tuoda mun bikinit ja vaihtoalusvaatteita ja -sukkia? Kiitos. (Tykkään tästä haisevasta ja likaisesta mental imagesta, jonka just loin itsestäni haisevana ja likaisena, nauttikaa tekin)

Today's playlist

This is what letting go looks like

Musiikin kuuntelu on varmaan paras ja rentouttavin asia maailmassa. Oikeessa mielentilassa just oikeanlaista musiikkia.. ihan käsittämätön olo. Ihan kuin olisin jossain transsissa, ihan toisessa maailmassa, omassa maailmassa jossa saan elää vaan sitä musiikin maalaamaa ja värittämää maailmaa enkä omaa stressaavaa ja ylikiemuraista ja dramaattista elämää. Silmät kiinni ja kaikki paska katoaa, mun mielestä se on ihanan helppoa. Ei voi muuta kun hymyillä. Se on varmaan mun bravuuri, että puen kesämekon päälle, laitan musat täysille ja tanssin ympäri taloa niin kauan että tulee hyvä mieli. Se todella toimii. Teen sitä tässä parhaillaan, seison ja tanssahtelen, laulan ja kirjoitan yhtä aikaa. Oon monitoiminainen uudessa seilorimekossa.

Mä en jaksa olla surullinen tai murehtia. En halua miettiä asioita puhki ja stressaantua asioista, joista ei tarvitse eikä kukaan halua stressata. Tai asioista, jotka ei ole todellakaan vaivan arvoisia stressattavaksi. Mun kuulemma pitäis stressata pääsykokeista, jotka on kahden viikon päästä enkä oo lukenut materiaaleja kertaakaan, mutta en oo ihan varma haluanko (vielä) yliopistoon. Mulla on kyllä aikaa. Saa nähdä miten käy.Olin viime viikon töissä Joutsassa ja viikonlopun kotona ja Helsingissä. Helsinki on hyvin stressaava kaupunki, liikaa ihmisiä, liikaa taloja, liikaa autoja, liikaa likaa, liikaa kaikkea ja liian kapeita katuja. Mutta on se kauniskin, en vaan kestä sitä viikonloppua kauempaa. Mutta Wäiski oli tosi hieno keikkapaikka ja keikatkin oikein hyviä. Ja Inan ja Onnin kämppä on edelleen viihtyisin ja söpöin koti, jossa olen kyläillyt.

Rakastan muuten myös valokuvien katselua. Oon elänyt aika kivan elämän.

I've had it

Sanonpahan vaan, että voitte kaikki haistaa jotain tosi pahan hajuista.

Kirjotin taas aikamoisen vuodatuksen mut ehkä jätän sanomatta. Sitä kuitenkin, että tunneli on perseestä ja it's payback time.

12XU

Onneks aamu on näin lämmin ja kaunis. Oli kiva herätä, vaikka mun uni jäikin jännään kohtaan. Olin jossain megapippaloissa jossain suuren suuressa ja hienossa kartanossa, jossa oli vessat erikseen pienille lapsille, naisille, miehille, mummoille ja papoille. Oikean oven löytäminen oli välillä aika vaikeeta ja pappojen vessaan eksyminen erehdys. Mulla oli valkoinen pieni mekko päällä ja olin yhtä langanlaiha kun Cameron Diaz ja vieläpä yhtä pitkäkin. Oli hauskaa olla tosi pitkä ja nähdä ihmisjoukossa päiden yli. Olin aika seinäruusu niissä bileissä ja tyydyin lähinnä drinkki kädessä tarkkailemaan ihmisiä ja välillä joku tuli juttelemaan. Sisukkain juttusille tulija oli kuitenkin Brad Pitt. Se oli samannäköinen kun Fight Clubin aikoihin eli huh huh. Se oli baarimikkona siellä ja tuli kysymään miksen ollut jo samanlaisessa tuiskeessa kun kaikki muut siellä ja mä vastasin, että eksyin tosiaan jo sinne pappojen vessaan ja oli vaan plussaa, että pääsin sieltä omin jaloin ulos. Se nauroi ja tarjos mulle lasillisen valkoviiniä. Se oli kuulemma mun tasoinen classy (kuvitelkaa Brad Pitt sanomassa classy) juoma. Tällanen Maikki kun oon, niin karkailin siltä välillä ja olin muka tosi vaikeesti saatava mutta aina se löys mut ja meillä oli hauskaa. Uni loppui siihen, että istuin puiston penkillä hieromassa korkkareista kipeytyneitä jalkojani parin kaverin kanssa ja sympaattinen varas tuli ryöstämään meidät sanoin "Voisittekste tyhjentää taskunne ja lompakkonne tähän pussiin, mulla kun ei oo mitään" ja siinäpähän sitten tyhjennettiin. Sitten sen nilkki kaveri tuli ja kaivoi mun laukun salataskusta kaikki mun setelit enkä pitänyt sitä ekaa kaveriakaan sympaattisena enää ollenkaan.
Nyt oon Brad Pittless, pieni ja pyöreä enkä ollenkaan classy mutta toi auringonpaiste silti hymyilyttää. Ja se, ettei mun tarvitse tehdä yhtään mitään tänään.

Aloin muuten nyt miettimään, miks helvetissä siellä bailuissa oli pappoja? Kai siellä oli sit mummoja ja pieniä lapsiakin.. Missäköhän ihmeen juhlissa mä oon viime yönä ollut?