Kids of the black hole

Koska edellisestä tatuointiunelmointipostauksesta on jo huimat kaksi kuukautta, ajattelin päivittää mun unelmakuvien listaa jälleen kerran. Kohta mulla onkin jo valmis idea ja lampsin tonne naapuriin Firelineen ottamaan hienon hienon hienon kuvan. Apua.

I only get out for you

Mä mietin tosi paljon rakastumista, rakastamista ja ihmisiä. Mä rakastan paljon ja tykkään rakastua ja ihmiset kiehtoo mua aivan valtavasti. Siitä voi koitua ongelmia, jos on tyhmä ja heikko. Onneks oon vaan vähän heikko, mutten suinkaan tyhmä eli mä taidan pärjätä tällä saralla ihan kiitettävästi. Jos mä jonkun kyvyn haluaisin lentämisen lisäksi niin valitsisin ajatusten lukemisen. Ihmiset vaikenee asioista joista ei pitäis ja useimmiten ne asiat, joista vaietaan liittyy rakastumiseen ja rakkauteen. Musta se on ihan hirvittävä vääryys. Ei maailmassa ole mitään yhtä hienoa, ihanaa ja turvallista kuin olla rakastettu ja rakastaa, välillä tapella ja rakastua uudelleen. Mitä muuta tähän elämään tarvitaan? Ehkä koiranpentu. Tai papukaija. Ja Tegan And Sara.

What do I, what do I, what do I need
To do to get myself in a better mood
What do you, what do you, what do you need
To do to get yourself in a better mood
Well there's not a lot for you to give if you're giving in
And there's not a lot for you to feel if you're not feeling it
You bring it up and bring it in and we'll get you fixed up in no time
What I wanted most, what I wanted most, what I wanted most
Was to get myself all figured out
And what I figured out, what I figured out, what I figured out
Was that I needed more time to figure you out
There's not a lot for you to give if you're giving in
And there's not a lot for you to feel if you're not feeling it
You bring it up and bring it in and we'll get you fixed up in no time
Cause this love is all I have to give
This love is all I have to give

Freetime ja hajonneet tuopit

Oon jotenkin menettänyt toivoni tänne kirjoittamisen suhteen. Tai mä oon vaan nykyään aivan toivoton kirjoittaja. No, ehkä mä tästä vielä nousen. Päihitin tänään uskomattoman krapulankin, eikä kello ookaan kun vasta puoli kymmenen.. Päivä siis lahjakkaasti ohi. Kouluunkin oli ihan mahdotonta mennä ja saan varmasti kuulla siitä huomenna. Saatiin läksyksi mennä luokan voimin baariin ja tutustua toisiimme ja kyllähän siinä tutustuttiin. Tosin oon taas sitä mieltä, etten juo enää ikinä. En juo enää ikinä. En. Enkä halua, että kerron blogiini kuinka kännissä oon ollut. Se siis siitä. Luokka on kuitenkin tosi mukava ja Roots aivan hiton hyvä.

Musta on ihanaa, että meidän kämppä tuntuu nyt kodilta. Laatikoita on vielä vähän siellä täällä, kun Juska muutti vasta viime lauantaina mutta pieni sotkuhan on vaan hyvästä. Tulkaa kylään. Anna Puu on myös ihana ja mä katkera.

Ouch

Oon aina kammoksunut kaupunkipyöräilyä. Pyöräilyä autojen seassa, autojen säännöillä. No, mun ensimmäinen kokemus kaupunkipyöräilystä ei ainakaan vähentänyt mun kammoa, koska kaaduin vallan lahjaakkasti Ruman ovella. Nyt sattuu, au. Hauskinta on, ettei kukaan tullut mua vastaan missään vaiheessa ja sit kun ihmisiä on tosi paljon, mä liu'un kauniisti pyörä sivuttain niiden ohi. Onneks kotimatka on Rumasta kuitenkin lyhyt ja pääsin nuolemaan haavojani ja katkeroitumaan kaupunkipyöräilyä kohtaan. Naurattais muuten mutta sattuu lonkkaan ja kyynärpäähän. So sad. Nauran sitten aamulla tai ehkä vasta lauantaina.

Auts.