Death of a cat caused the collapse

Oon tullut siihen tulokseen, että ei oo olemassa mitään hienompaa formaattia julkaista musiikkia kuin vinyyli. Siinä on jotain arvokasta ja ennen kaikkea aitoa. Cd-levy on helppo polttaa jopa itse omalta koneelta ja se on niin tusinakulutustavara. Ja sen jälkeen, kun on kuullut vinyyliltä miks enää kuunnella musiikkia missään muussa muodossa, kun ei se kuulosta läheskään yhtä hyvältä? Live on tietenkin asia erikseen. Mut voi jeesus mikä fiilis, oon laiska ihminen mut aina jaksaa nousta ylös ja vaihtaa levyn puolta. Aina. Lattialla istuminen lyriikoiden kanssa levarin vieressä, mikään ei oo terapeuttisempaa. Istahdan nyt mun pehmoiselle matolle uunituoreen Lighthouse Project Atonement LP:n (kiitos Mikko ja Siiri toimituksesta, tykkään tästä ihan pirusti!) kanssa ja syön purkillisen hunajaa teen kera.

"Don't worry I know what I need" said junkie while he rolled up his sleeve
Ps. räväytin kaikki luonnokset esiin eli luettavaa tuli tällä kertaa sen pitkän tauon edestä, joka mulla on tän kanssa ollut. Bon appétit sillekin. Niin joo ja tukkakin vaihtoi väriä, oon kuulemma tumma ja tulinen tätä nykyä. Ja tässä on mun uusin kangaskassiluomukseni, tätä menoa mulla loppuu kangasmaalit aivan kesken.

HO HO HO meinaa 666

Mulla on blogi täynnä luonnoksia mut tän ajattelin julkaista ihan äänitysten kunniaksi, kun viimekskin pidettiin Santerin kanssa niin mahtavaa ja ärsyttävää studiopäiväkirjaa, bon appétit! Tulee muuten aivan helvetin hyvä julkaisu, Molemminpuoleisen Varman Tuhon puoli on kans aika järisyttävä!

9.10.2010 kello 14:52

Moi!

Total Recallin äänitykset uutta splittiseiskatuumaista varten alkoivat tänään. Tahmeasta alusta huolimatta pizzat saatiin uuniin ja mölyä jo hieman nauhalle näin kello kolmeen mennessä. Oman jarrunsa edistykseen asettivat nälkä, lyhyet yöunet, vessan valojen toimimattomuus, äänitysstudion oman ekosysteemin eläimet (tsetsekärpäset saatana) sekä kireät pinnat kaikil... noh melkein kaikilla.

Terveisin ihastuttava Santeri Suominen

Mental basket

Kun heräsin, olin vahvasti sitä mieltä, että ihmiset ja ihmisyys on saastaa, että ihminen on turha olento jolle mikään ei ole pyhää. Kukin tekee mitä tahtoo, rakastaa ja on rakastamatta ja tekee ristiriitaisia asioita. Mua kuvottaa se miten helppoa on tehdä väärin ja satuttaa. Vaikkei edes tekisi tietoisesti niin voi sitä kurjuuden juhlaa mikä seuraa joskus toisen tietämättäänkin. Mä olen unohtelija. Unohdan soittaa, vastata tekstiviestiin, herätän usein turhaa toivoa ja annan odottaa, en pidä kunnolla yhteyttä, kiusoittelen, mun mieli on tuuliviiri ja yritän aina saada kaikki yhtä aikaa onnelliseksi. Se jos jokin tuottaa pettymyksiä. Se surettaa mua ihan valtavasti, varsinkin kun tiedän mikä mättää enkä silti muutu. I must make a change, niin mun on tehtävä.

Mutta en mä ihan lopullisesti ole uskoani meihin ihmisiin menettänyt. Juttelin rakkausasioita ja multa kysyttiin oikeita asioita oikeaan aikaan ja ehkä me ihmiset vielä tästä noustaan. Ehkä mun on vaan katsottava asioiden hyviä puolia tästä lähtien. Niin mä kyllä yleensä teenkin, mutta joskus asiat pääsee liian syvälle mun päähän. Sekava pää on kuitenkin ehkä toisaalta vaan onnekasta.

Risteys josta mennään omiin suuntiin, oon pitkään kääntynyt vasempaan mutta tänään sataa vähän vähemmän

Vastusta mua ja kaikki palaa ennalleen

Mä oon täynnä hyviä, huonoja ja vielä vähemmän huonoja ideoita. Oon iloinen niistä hyvistä, koska ne on usein aivan mahdottoman hyviä ja niistä tulee uskomattoman hyvälle tuulelle. Minä sekä muut. Mut ideoista eniten mulla on vähemmän huonoja ideoita. Ne ei oo ihan susia, mutta ne voisi myös ilomielin jättää toteuttamatta. Menetän mun oman mielenrauhan niiden myötä ja satutan muita. Mikä järki? Musta on tosi vaikeaa olla ihminen, joka ei osaa päättää tai ottaa vastuuta ja ennen kaikkea ihminen, joka haluaa kaiken vaikka varsin hyvin tietää, ettei kaikkea voi saada, etenkään yhtä aikaa. Jos haluan yhden on mun luovuttava toisesta. Ennen pitkään haluan taas valita uudestaan. Ja koska en osaa päättää tai toimia, jään johonkin turhauttavaan välitilaan jossa vellon niin kauan, ettei mun tarvitse valita enää mihinkään suuntaan. Mä osaan tehdä elämästä tosi vaikeaa.

Mun haahuilu tekee myös tänne kirjottaimisesta aika vaikeaa. Oon kirjoittanut tätäkin nyt koko illan enkä silti sanonut mitään. En oo esimerkiksi sanonut, kuinka riemuitsin lumesta ja kuinka oon tullut vaihteeksi baarista kotiin mystinen shottilasi taskussa ja riekkunut ulkona aamuviiteen asti ja käynyt Jyväshovissa aamiaisella ja tutustumiskierroksella Brassa seuraavana aamuna. Enkä maininnut sitäkään, että mun viikonloppu meni junien, bussien ja kissojen merkeissä oikein rattoisasti vaikka muka sekaisin ja surullinen olenkin.

Kun kukaan ei nää mä annan kääntää tän pään ja sä viet mut nukkumaan.

Ei tähän voi muuta sanoa kun ei mun oo hyvä olla yksin.

Ps. Tän illan huono idea on tutustua vihdoin ja viimein Scandinavian Music Groupiin yksin keskellä yötä, pää täynnä ajatuksia ja lisää kehnoja ideoita.

Sanctuary

Onko okei hyperventiloida ja täristä ja lopulta lakata hengittämästä, kun katsoi tän illan Greyn Anatomian? Mun viikon yöunet tais olla tässä, APUA.

Siis ei herran jumala, just kun olin menettämässä toivooni tähän touhuun niin POW.

Ja tähän loppuu tämä elintärkeä ja ennen kaikkea mielenkiintoinen postaus mutta oon shokissa. Suokaa se minulle raukalle anteeksi, oon vaan heikkohermoinen ja eläydyn turhan paljon aivan kaikkeen. Kiitos ja hei.

48, 18 ja 19

Siitä lähtien, kun Juska lähti, mä oon istunut tässä sohvalla. Ja miks en, täähän on tosi mukava sohva ja telkkaristakin on jopa tullu tänään jotain. Juskan sukulaiset oli täällä kakkukahveilla päivällä ja mä leivoin jopa kaksi mustikkapiirakkaa (joista onneks jäi mullekin pari palaa iltanaposteltavaks), sain kakut sun muut takas jääkaappiin ja astiat tiskattua mut sit oon vaan istunut. Ja ollut hiljaa, omituista. Ajattelin sit ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa pitkästä aikaa leikkiä kangasmaaleilla ja koska mulla on ehkä sata valkoista kangaskassia, mä sain loistavan idean. Yllä on tulos. Huomenna vielä toinen kerros päälle ja si si, se on valmis!

Noista maailman ihanimmista villatossuista sen verran, että mummo, mä tarvitsen uudet, kun oon käyttänyt nää vanhat kohta aivan puhki. Kiitos. Ja nyt, katsoako Skinsiä vai tota omistuista dokkaria rakkaudesta Eiffel-torniin, Golden Gateen ja huvipuistolaitteisiin? Hard one.

Tässä vähän kuvaa synttärihumusta.

Time to show your face, time to take your place

Nyt on vähän tyhjä olo.

It only takes a spark to tear the world apart
These tiny little things that make it all begin