Mind is a razor blade

Mä tykkään siitä, kun oon yksin kotona enkä laita valoja päälle ja huomaan miten nopeesti ja yllättäen kaikki muuttuu pimeäksi. Vielä kun taustalla soi joku tän tyyppinen biisi. Kesässä ei oo tätä samaa tunnelmaa ja se on sääli, koska se on muuten niin täydellinen vuodenaika. Mä kaipaan vähän kesää. Iltoja varsinkin. Kun ei oo niin tappavan kuuma eikä ihmisiä vilise niin kamalasti. Kun voi kulkea shortseissa ja topissa nostaa hiukset sotkunutturalle ylös ja kävellä paljain jaloin. Haaveilin siitä, kun kiersin lauantaina Jyväsjärven ja se on ehdottomasti yks mun lempipaikoista kesäisin. Nyt en voinut poiketa metsään poluille enkä ihailla niitä söpöjä kiviä, joihin on kaiverrettu viisauksia. Mut en mä valita talvesta. Pimeä on hyvä, se tasapainottaa. Ja se on romanttinen. Siitä mä tykkään, koska oon hömppä. Siitäkin mä tykkään.

Äiti on muuten ihastunut José Gonzáleziin. Oon tullut ihan äitiini näissä asioissa. Ihana äiti.

I'm running late on purpose

Kuuntelin Katea ja seisoin parvekkeella, laitoin silmät kiinni ja kuvittelin kesän. Se oli helppoa, kun on kerrankin levollinen olo ja niin on kesälläkin. Mietin sitä, miten en tykkää miettiä turhia asioita ja miten en oo paljon muuta lähiaikoina miettinytkään. Miten en oo tyytyväinen itseeni, kun oon laiminlyönyt niin paljon ja mulla on paljon korjattavaa. Tajusin, että se pitää aloittaa itsestään. Alan taas kirjottamaan ja lepäämään, syömään paremmin ja kertomaan ihmisille miten tärkeitä ne on, vaikken niitä näkisikään. Niiden turhien asioiden lisäksi mä mietin Riikkaa, Tarua ja Hansua, joita en nää suunnilleen ikinä kunnolla vaikka se ois maailman helpoin asia toteuttaa. Kotonakaan en oo käynyt hetkeen ja äiti itkee, jos en käy siellä viikkoon. Ennen kävin siellä koko ajan. Juska oli surullinen ja peloissaan mutta sen mä jo korjasin. On hassua miten helppoa on salata mitä itselleen kuuluu. Ja kun on siinä hyvä, on huono ottamaan selvää mitä muille kuuluu. Ja miten helppoa on olla huoleton ihmisten seurassa, jotka on tuntenut vain hetken eikä kukaan tunne sua kunnolla. Jalat maahan taas. Ja tee maistuu mansikoilta pitkän ajan jälkeen.

Mä lähden helposti käsistä. Mutta nyt tuntuu hyvältä.

Fireworks

Kyllähän näitä lauantai-iltoja koulussakin viettää. Oon ollut tällä viikolla kahdesti koulun iltatilaisuuksissa töissä ja huomaan taas hyvin koulun vaikutuksen muhun. Torstaina ainoa asia mitä mietin kävellessä kotiin oli, että nyt on mentävä jonnekin bisselle. Parille sitä sitten lähdettiinkin. Nyt istun kotona ja mietin minne sitä lähtis. Toinen hämmentävä asia on, että oon lämmennyt Katy Perrylle ja Rihannalle, tässä Rihannan tahtiin tanssahdellessa odottelen, että jotain tapahtuu. Musta on tullut huono olemaan paikallani. Harvoin mä enää istun tässä sohvalla möllöttämässä. Oon yöeläjä. Oon aina ollut mutta mun yöt on ollut aamuun asti Greyn Anatomian katsomista. Eipä ole enää. Tulin tänään aamulla kuuden aikaan kotiin, nukuin hetken ja lähdin kouluun. Vähän väsyttää. Ehkä mä pyhitän tän yön hyvälle ystävälleni Greyn Anatomialle, for old time's sake.

What's my name

Melkein kuukauteen en oo kirjottanut tänne mitään. Sääli sinänsä, kun niin paljon tapahtuu ettei kerkee edes hengähtää välissä ja sit unohdan mitä oon tehnyt ja missä oon ollut. Joululomalla en ollut kotona suunnilleen ollenkaan, mikä oli kyllä virkistävää. Kävin Tampereella, pohjosessa kattomassa sukulaisia ja Juskalla Joutsassa. Ja ne lyhyet hetket, kun oon kotona, oon pelannut Xboxia ja katsonut Greyn anatomian vitoskautta! Elämä hymyilee. Vanhoja kavereita en oo kyllä kerennyt näkemään mikä surettaa, asia pitää korjata pikimmiten kunhan vaan taikois jostain aikaa.

En edes osaa kirjottaa enää mitään. Ärsyttää. Mutta kyllä tää tästä, oon taas vähän hermoraunio ja hukassa joten se johtuu ehkä osittain myös siitä. Tosin ainahan mä oon, ei sen pitäis olla este. Nyt suuntaan Eliselle korkkaamaan Elisen uuden kodin.

Niin joo ja pakko mainita, että sain maailman parhaan joululahjan. Vinkkinä edellinen postaus.