
kuva Jouni Parkku
Eilenkin oli hyvä päivä. Loma alkoi jo keskiviikkona kun ei meistä tarjoilijoista oikeen oo koulunpenkille. Pari päivää lepäilyä ja eilen otettiin suunnaksi Hämeenlinna ja Lahti. Ullan pösö palveli meitä jälleen, tällä kertaa aika mallikkaasti vaikka keli oli ihan kamala! Vesan, Akin, Temsun ja Peten kanssa ajeltiin Korpilahdelle ja lyöttäydyttiin yhteen Jaakon, Mikun, Jesperin, Samulin ja Mikon kanssa ja lähdettiin kohti Hämeenlinnaa. Monta rasiallista Tutti Frutteja ja colaa myöhemmin päästiin perille ja Viva oli taas mahtava. Tässä tätä uutta seiskaa kuunnellessa ei voi kun hymyillä. Tosin levari on rikki joten piti ladata koneelle ja kuunnella tästä mutta ei se mitään, on toi muutaman tuhat kertaa jo kerennyt pyöriä levylautasellakin. Vivan jälkeen otettiin äkkilähtö Lahteen Roosterfesteille ja herranjumala mitkä beatdownjuhlat siellä oli. Missattiin Upright mutta ainakin Cutdown yllätti positiivisesti ja se ihmispaljous mitä siellä oli, hyvä kun pysty edes liikkumaan (tai näkemään yhtään mitään kun Torvi oli täynnä kaksmetrisiä kaljuja raavaita miehiä ja mä olin niitä about napaan asti..). Hirveesti oli tuttuja ja mukavia ihmisiä. Paluumatkalla pysähdyttiin kahdesti syömään ja oltiin kuolla siihen lumituiskuun, joka teki näkyvyydestä täyden nollan mutta nyt oon uupuneena mutta kovin onnellisena takas kotona.
Kaikista paras asia osuu kuitenkin tälle päivälle, saan ihanan koiravauva Tinkan mun luo hoitoon! Tää mun koirakuume voidaan määritellä jo lähes sairaudeksi (ainakin Juskan mielestä) joten voitte vaan kuvitella miten onneni kukkuloilla oon! Asa jää nyt kyllä välistä mikä kyllä harmittaa aika suunnattomasti, koska sinne on menossa mitä parhaimpia ihmisiä ja Asahan nyt on vaan mun lemppari mutta Tinkasta tulee mun lemppari myös ja näänhän mä Jätkäjätkät parin viikon päästä Lutakossa. Voi että. Kerrankin osaan olla illan yksin kotona kun mulla on elämän suurin ilo täällä mun kanssa.
Ja vielä Annekullasta sen verran, että parane pian söpö. ♥ Mä en tykkää sairaaloista ja leikkauksista sitten yhtään.
This song is a message for every human who still have sensibility left in them. Who still have courage to disengage. Who still feed their souls. Who still feel their souls.

