19. elokuuta 2011
8. elokuuta 2011
Don't patronize me
On niin paljon asioita ja ihmisillä tapoja käsitellä niitä. Jotkut pelkää ja jotkut unohtaa, jotkut hyökkää ja toiset selvittää. Mä en tiedä mihin kategoriaan kuulun. Kai mä pelkään yhden illan ja aamulla luulen löytäneeni jonkun ratkaisun mut usein se on liian myöhäistä. Ja jos ei ole, se on kiitos sille toiselle osapuolelle. Iso kiitos. Se on hassua miten tietää kaikki omat virheensä ja huonot puolensa muttei niille juurikaan tee mitään. Vaikka kuinka haluais niin ajatella. Ehkä siihen tarvitaan jotain suurta ja dramaattista että tekis muutoksen. Mutta ei se oikein toimi niinkään. Mä kuitenkin uskon siihen, ettei kukaan oo läpeensä paha ja etteikö koskaan vois aloittaa alusta. Ikinä ei oo liian myöhäistä ja aina voi antaa uuden mahdollisuuden. Muutenhan me oltais jo kaikki mennyttä. Joskus maailma tuntuu ihan liian suurelta ja kaikki asiat siinä liian vaikeilta käsitellä.
Siltä musta tuntuu nyt. Ja on tuntunut pitkään. Siitä kai tää hiljaisuuskin. Mutta asiat muuttuu vaikkei niitä ymmärtäiskään. Tai vaikkei ymmärtäis edes sitä onko se hyvästä vai pahasta. Mutta niin ne vaan muuttuu ja elää. Ja jotenkin sitä vaan elää niiden mukana. Elämä on rikas mutta kummallinen, mä oon ainakin ihan pudonnut kyydistä. Tai nousin vasta takas kyytiin.
Morning will come
And I'll do what's right
Just give me till then
To give up this fight
And I'll do what's right
Just give me till then
To give up this fight
Rakkautta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)