Don't buy the promises 'cause, there are no promises I keep

Oon ollut niin kauan poissa, enkä ihan tiedä, onko tää nyt paluu vai ei mutta elämäntilanteet mua on usein tän blogin kanssa ohjanneet. Ja nyt mun elämä on taas vähän hukassa. Ja ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen (jota se todellisuudessa onkin) käyttäjätunnus ja salasana tuli niin lihasmuistista, että ihan kuin en olis koskaan kirjoittamista lopettanutkaan. Ei mulla mitään varsinaista sanottavaa ole, ei kai mulla oikein koskaan ollutkaan mutta nyt tuntuu tältä. Että pitää kirjoittaa jotain. Jotain mitä muut ei ehkä ymmärrä mutta osaa arvata. Jotain, jonka tahdon jonkun näkevän mutta voin vaan toivoa näkevän. Niin tai näin, oon taas vähän eksyksissä. Niin elämässä kuin tässä pienessä päässäkin, joka ajattelee niin paljon, ettei kaikki taas mahdu yhteen päähän.

Olkoon tämä toivottavasti (hoiperteleva) uusi alku jollekin, mitä tämä blogi joskus oli. Henkireikä. Tosin se oli sitä ennen positiivisessa mielessä. Ehkä se on jatkossakin, mutta tällä kertaa jonkinlaisen sumuverhon takaa. Enkä sano, että se olis negatiivinen asia, päin vastoin. Siitä on tavallaan nautittava, ettei koskaan tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Ehkä asun huomenna jo Helsingissä, Lontoossa tai Istanbulissa. Elämä on jännittävä ja kaikkien mun ratkaisujen jälkeen, se taitaa viimein olla just sitä itseään. Jännittävää. Siihen mä kai pyrinkin. Ehkä.