Kuuntelin Katea ja seisoin parvekkeella, laitoin silmät kiinni ja kuvittelin kesän. Se oli helppoa, kun on kerrankin levollinen olo ja niin on kesälläkin. Mietin sitä, miten en tykkää miettiä turhia asioita ja miten en oo paljon muuta lähiaikoina miettinytkään. Miten en oo tyytyväinen itseeni, kun oon laiminlyönyt niin paljon ja mulla on paljon korjattavaa. Tajusin, että se pitää aloittaa itsestään. Alan taas kirjottamaan ja lepäämään, syömään paremmin ja kertomaan ihmisille miten tärkeitä ne on, vaikken niitä näkisikään. Niiden turhien asioiden lisäksi mä mietin Riikkaa, Tarua ja Hansua, joita en nää suunnilleen ikinä kunnolla vaikka se ois maailman helpoin asia toteuttaa. Kotonakaan en oo käynyt hetkeen ja äiti itkee, jos en käy siellä viikkoon. Ennen kävin siellä koko ajan. Juska oli surullinen ja peloissaan mutta sen mä jo korjasin. On hassua miten helppoa on salata mitä itselleen kuuluu. Ja kun on siinä hyvä, on huono ottamaan selvää mitä muille kuuluu. Ja miten helppoa on olla huoleton ihmisten seurassa, jotka on tuntenut vain hetken eikä kukaan tunne sua kunnolla. Jalat maahan taas. Ja tee maistuu mansikoilta pitkän ajan jälkeen.
Mä lähden helposti käsistä. Mutta nyt tuntuu hyvältä.
2 kommenttia:
mmmmm tykkäsin tästä jostain syystä
hih, se on aina hienoa kun tajuaa jotain
Lähetä kommentti