Rollins

Nyt ois vaan kirjoja kirjoja kirjoja! Oon niin kaivannut sitä, että on aikaa lukea kunnon kirjallisuutta, johon en todellakaan laske koulukirjoja joiden kanssa tässä saa koko ajan vääntää. Huomenna marssin kirjastoon (oon sinne tosiaan reilun 7 euroa velkaa..) ja haen vähän luettavaa nyt kun sain kokonaisen jakson lisäaikaa ton äikän kurssin kanssa. Kerkeen lukee muutakin, kun jotain Seitsemää Veljestä. Jonossa ois miljoona kirjaa mutta ehkä tyydyyn viiteen parhaimpaan. Tosin sit kun oon saanut ne luettua niin jatkan niiden lopun 999995 kirjan läpikäymistä. Toivottavasti mä nyt saan itteeni niskasta kiinni ja oikeesti jossain välissä luen ton suomalaisen kirjallisuuden ylpeydenkin.. en vaan millään jaksa kiinnostua siitä. Luin kolme sivua ja siihen se jäi.

Toisin kuin tää Rollinsin Mustan kahvin blues. Rakastan tätä. Tää kirja ei oo elämän iloa nähnytkään. Eikä tää silti oo mitään angstikamaa, tää on vaan karu ja peittelemätön. Tykkään ihan älyttömästi. Onkohan tää yks niistä asioista, mitkä on Juskan mutta jotenkin kummallisesti ne vaan päätyy mun omistukseen.. No ei vaan, palautan tän viikonloppuna, kun nähdään taas. Tää Mustan kahvin blues on yks niitä kirjoja, jotka ahmin aina viimesille sivuille asti parissa päivässä ja koska en halua et se loppuu, niin viivyttelen viimesten sivujen kanssa. Mutta ei tässä oo enää paljon viivyteltävää jäljellä, huomenna tää on jo luettu. Itkuparku. Sit kans täytyy viimein lukea toi New Moon loppuun, että voi mennä katsomaan leffan ja sit haukkua sen, kun se ei noudata kirjaa. Pitää varmaan alottaa siitä, että kerkeen varmasti lukee sen ennen kun joku tulee huutelemaan mitä siinä LEFFASSA tapahtuu. Huoh.


















Mustan kahvin blues, s. 66
"Mies ajoi töistä kotiin tavanomaisessa ruuhkassa. Hän oli laittanut radion päälle vastapainoksi ikkunasta kohisevalle viimalle. Hän katseli rattia. Hänen käsiensä välissä nökötti kärpänen. Hän yritti liiskata kärpäsen oikealla kädellään. Se väisti helposti hänen kätensä, lensi hänen päänsä ympäri ja laskeutui hänen nenänpäähänsä. Hän läiskäytti itseään naamaan ja kirosi. Viereisellä kaistalla ajava auto tööttäsi hänen autonsa alkaessa heittelehtiä. Kärpänen istui nyt hänen vasemmalla kädellään. Hän ei yrittänyt lyödä sitä. Hän vain katseli, miten se hinkkasi etujalkojaan yhteen. Hän yritti kouraista sen käteensä mutta turhaan. Hän törmäsi hylättyyn autoon 110 kilometrin tuntinopeudella. Auto syttyi palamaan ja räjähti. Mies tuhoutui. Kärpänen lensi tiehensä."

Ja tää oli yks kesyimpiä juttuja koko kirjassa, jos vertaa noihin muihin niin tää on ku lasten kirjaa lukis. Jotenkin koko kirja vaan huutaa Jennin nimeä. Se kertoo tästä kirjasta varmasti monelle aika paljon.