Multa pitäis kieltää kaikki tunteellinen. Musiikki ja elokuvat. Kirjat. TV-sarjat. Mulla ois paljon helpompaa ilman niitä. Tää Tegan And Saran kuunteleminen on hyvä esimerkki. Oon niin hullun altis vaikutteille tai siis niin, että kun jotain kautta mulle välitetään joku tunne (totta kai surullinen tai apaattinen tai mikä vaan sellanen mikä laittaa ajattelemaan kaikkea vähänkään surullista) mä oon päin seiniä. Tai pysyn mä kyllä ihan järjissäni, mutta vellon sit siinä olotilassa koko päivän. Ja menen nukkumaan niin, että tuijotan ensin kattoa ja jossain vaiheessa nukahdan. Ääääääääääää en jaksa. Mä aion (yrittää) lopettaa dramatisoinnin, vaikka se kaikista mun jutuista eniten mun juttu onkin. Tai passivoidun.
En mä halua passivoitua, sehän nyt olis vaan aivan tylsää.
Mä haluan tänne vellomaan mun Tegan And Sara -fiiliksissä. Alan muuten pikku hiljaa rakastua tähän duoon vaikka oon kuunnellut tätä vasta yhden illan.
Aion myös lopettaa nää mun purkautumiset in the name of yritän muka lopettaa tunteilun. Mutta voin melkein luvata, ettei tule onnistumaan, enkä välttämättä oikeasti edes sitä haluakaan.
1 kommentti:
huolestuttavaahan se olis jos mikään ei tuntuis miltään! kyl voi vähän dramatisoida
t. sama vika
Lähetä kommentti